Edustuksen uutiset

Kausi pakettiin tuloksellisesti aikataulussa 

(26.3.-18)

SB LUJAn edustuksen kauden 2017-2018 viimeiset pelit salibandyn Sisä-Suomen 4. divarissa pelattiin lauantaina 24.3. Ikaalisten liikuntahallilla. Asetelmat ennen päätösturnauksen kahta viimeistä peliä sarjan terävimmässä kärjessä olivat kutkuttavat. Luja oli sarjajohtajana suoran nousijan paikalla, lähimmän (ja ainoan) uhkaajan Showtimen ollessa vain pisteen perässä. Käsikirjoitukseen sopi myös se, että kärkikaksikko tulisi vielä kohtaamaan toisensa päivän jälkimmäisessä ottelussa.

Näistä joukkueista ensimmäisenä pelivuorossa oli Luja, jonka avausottelun vastustaja oli vaikeaksi haastajaksi tiedetty ja koettu D-Kone. Kauden aiempi keskinäinen ottelu oli päättynyt tasaisten vaiheiden jälkeen oikeudenmukaisesti pistejakoon maalein 3-3.

Ennen peliä Lujan kopissa oltiin käytetty tutut puheet pelivalmiudesta heti pillin puhaltaessa. Normaalit rutiinit, yksityiskohtiin keskittyminen jne.

Tämä sitten näkyikin heti kentällä. Ai miten?

No, 00:08 pelattu, tilanne 0-1 vihulaiselle. Ei mitään hätää, tapaturmia sattuu. Seuraava vaihto. 00:28 kellossa ja numerot vaihtuvat taas, 0-2... Sitten jo pieni pelillinen piristyminen, mutta ajassa 03:53 naapurin vastahyökkäys kuin tyhjästä ja 0-3. Sitten jo hieman sisäistä psyykkausta ja Lujan pallonhallinta jatkoi voimistumistaan. Silti tulos ei vielä suostunut seuraamaan suoritustason nostoa. 08:02 ja D-Kone iskee 0-4.

Silloin kun tuska alkoi jo oikesti muistuttamaan olemassaolostaan, Luja hyödyntää klassisen maalin jälkeisen vaihdon ja vastustajan hyvänolontunteen. Vain 13 sekuntia takaiskumaalin jälkeen Janne Ilomäki avaa hanat Joni Haatajan syötöstä ja taululle 1-4. Kipinä herää. Avauserä vasta puolivälissä ja pää on saatu auki. Loppuerän kaava jatkuu tuttuna. Luja pitää palloa, alkaa voittaa irtopalloja, luo painetta ja D-Kone säikyttelee välillä vastureillaan, mutta enempää maaleja erässä ei enää nähdä.

Pelin kuva jatkuu toisen erän alussa saman suuntaisena kuin avauserän loppupuolisko. Luja alkaa saamaan riistoja yhä syvemmällä ja pallonhallinta tuo myös tekopaikkoja enenevässä määrin. Kuitenkin, kylmää vettä tulee jälleen niskaan kaksin verroin. D-Konee iskee puoleen minuuttiin kahdesti ja ajassa 18:35 taululla lohduttoman tuntuiset numerot, Sb Luja 1 – D-Kone 6.

Tässä vaiheessa oli jo henkisesti helppo laittaa ”All in”. Aikalisä, ketjumuutokset sekä iso taktinen muutos. Karvausta ylemmäs, puolustajat osallistuu rohkeasti. Samalla tiedostettiin, että peliä on edelleen yli puolet pelaamatta, eikä vastustaja ollut edellä kuin ”vain” maalinteon tehokkuudessa, ei kenttäpelissä. Reilu minuutti aikälisän jälkeen Janne Ilomäki illan toisellaan herättelee, 2-6. Siitä seuraava vaihto ja Tommi Hilden 3-6.

Tuon seurauksen ottelun ensimmäinen kulminaatiopiste oli nähty. Roihu oli lähtenyt leviämään Lujan joukkueen keskuudessa. Pari minuuttia eteenpäin, Juuso Keränen 4-6. D-Kone huomaa homman kääntyvän. Kuumenee, ottaa jäähyn. 5 sekuntia jäähyä ja Janne Ilomäki tinttaa ylivoimalla Riku Kuirin syötöstä hatun täyteen ja numerot 5-6.

Hetki vedetään maalinumeroiden muuttumisen osalta henkeä, mutta D-Kone natisee ja nitisee omassa poterossa, kun Luja rummuttaa päälle. Kolmisen minuuttia ennen erän loppua sinnittely tuulimyllyjä vastaan ei enää riitä. Koko viisikon nopean pallon liikuttelun jälkeen puolustaja, kapteeni Jussi Vilkki nousee oikea-aikaisesti hyökkäykseen, kova rystysyöttö laidasta maalille, jossa tulikuumana hehkuva Janne Ilomäki painaa yhdellä kosketuksella pallon reppuun omistaen koko maalinedustan!

Flow-tilan tartuttua koko joukkueeseen, heti seuraavan aloituksen jälkeen Roope Turunen saa ansaistemansa palkinnon hyvästä tekemisestä myös maalin muodossa, kun Heikki Aholan syötöstä lähetetty kuti löytää tiensä verkkoon. Näin Luja oli siirtynyt ensimmäisen kerran ottelussa johtoon 7-6, kun reilu pari minuuttia oli toista erää jäljellä.

Kolmanteen erään lähdetteässä sekä tuloksellinen että henkinenkin asetelma oli jälleen kääntynyt. Inhimillisistä syistä, Lujalla oli taas myös hieman ”hävittävää”. Aktiivisuus lisämaalien hakemisessa pitäis säilyttää, mutta yltiöpäinen ja uhkarohkea hyökkääminenkin olisi pitkään jatkuessa hieman turhaa kolikonheittoa, eikä ainakaan ylivoimahyökkäyksiä kannata vastustajalle enää antaa.

Luja pystyy melko tyylikäästi tasapainoilemaan taktisen pelin kanssa, mutta kun pallopelistä on kyse, yksittäinen tilanne voi mennä kuinka vain. Niinpä vähän ennen päätöserän puoliväliä, D-Kone hyödyntää jälleen yhden harvoista tekopaikoista ja tasoitta pelin 7-7.

Hetkellisen pettymyksen puhalluksen jälkeen, Luja-pelaajien eleet ja olemus näyttävät taas siltä, että kyllähän tämä nyt hoidetaan loppuun asti, eikä viimeinenkään pieni kuoppa estä vääjäämätöntä marssia loppuun asti, kun on vauhtiin päästy.

Parin määrätietoisen ja kärsivällisen pallovaihdon jälkeen, painopisteen ollessa syvällä hyökkäysaluella, vastustaja jo puutuu. Sb Lujan juonikas samettikäsi, Jarkko Ottman pistää klinikan pystyyn toimistossaan maalin takana. Pieni kurkkaus maalin nurkalta, pallo nopeasti kämmeneltä rystylle ja hiipivän salakavalalla askeleella toiselta tolpalta vanhanaikaisella pallo uuniin ajassa 39:01!

Tässä vaihessa peliaikaa oli vielä siis jäljellä periaatteessa piinavan paljon, kuutisen minuuttia. Henkinen ja pelillinen jänne kuitenkin kesti hyvin kuumottavat loppuminuutit ja lopulta johdon lisäys oli useaan otteeseen lähempänä, kuin vastustajan tasoitus.

Päätössummerin soidessa taululla komeilivat siis loppunumerot: SB LUJA 8 – D-Kone 7.

Makea voitto, mutta lopullista tavoitetta eli sarjavoittoa ja suoraa nousua ei oltu vielä varmistettu.

Heti Lujan pelin jälkeen alkaisi toisena olevan Showtimen peli. Ajatuksena oli koko ajan se, että oma toinen peli ratkaisee ja pitää myös voittaa. (Tai ainakin pelata tasan).

Sekin oli kuitenkin tiedossa, että Showtime kohtaisi omassa avauspelissään sarjassa kolmantena olevan ja kuntopuntarin kärjessä (Yhdessä Lujan kanssa) kevätkauden keikkuneen Leton. Alusta asti peliä hallinnut ja johtanut Leto tekikin lopulta sen, mitä ehkä hieman salaa toivottiin. Se voitti Showtimen 8-4 ja näin Lujan sarjavoitto ja suora nousu ensi kaudeksi takaisin 3. Divariin oli varmistunut!

Kauden viimeiseen peliin Luja lähti henkisesti jo juhlatunnelmissa ja kevein mielin. Tarkoitus oli kuitenkin pelata tutulla ylpeydellä, yhdessä vielä kerran ja näyttää samalla konkreettisesti sarjakakkoselle, kuka on sarjan paras joukkue kaikilla mitattavissa olevilla tilastoilla.

Ottelun sijoiuksellinen panoksettomuus näkyi puolin ja toisin etenkin pelin alussa hieman lepsumpana puolustamisen ja huolimattomuutena, mutta Lujan toimesta pelissä toteutui sama teema kuin koko kaudessa. Jatkuvasti parannetaan, nousujohteisesti ja ollaan parhaimmillaan silloin kun tilanne on tiukin tai loppu häämöttää. Hitaasti, mutta päättäväisesti kaasua lisäten Luja kruisaili lopulta voittoon maalein 9-5.

Tehopisteitään parantelivat etenkin Ottman 2+3, Jan. Ilomäki 2+1, T.Hilden 2+1, Tapani Uotila 2+0 ja Joni Haataja 1+1.

SB Lujan osalta kausi meni siis sekä pelillisesti että tuloksellisesti suunnitelmien mukaan ja vuoden takainen putoaminen sarjaporrasta alemmas kuitattiin nopeasti työtapaturmana. Pelaajamateriaali oli 4.divariin laadukas ja laaja, jonka lisäksi joukkue oli sekä pelillisesti että henkisesti yhtenäinen ja pyrki toteuttamaan uudistetun ”valmennus”tiimin ideoita säntillisesti. Kun nuo asiat yhdistää, tulos on luonnollinen seuraus.

Kiitos kaikille ”edarin” reeneissä käyneille varsinaisen joukkueen ”ulkopuolisille” pelureille, Kiitos vastustajille, tuomareille, sählyn ystäville ja ihan kaikille hyvää kevättä! (ja kesää, jos se joskus tulee) T: SB LUJA EDUSTUS


Pelillisesti aikataulussa Joulun viettoon

(11.12.-17)

SB Lujan edustusjoukkueen syyskausi salibandyn miesten 4.divarissa saatiin päätökseen lauantaina 9. joulukuuta Hervannan Tamppi-Areenalla. Siellä joukkue jatkoi hyvää nousujohteista virettään ja otti varsin tasapainoisten peliesitysten jälkeen kaksi voittoa.

Ensimmäisessä ottelussa kaatui sitkeä ja yritteliäs SN Symmetrik maalein 4-1. Voiton perustana oli totutun tiivis viisikkopuolustus, sekä vahva erikoistilannepelaaminen. Kolme alivoimaa taisteltiin tyylikkäästi ilman takaiskuja ja vastaavasti omasta ainoasta ylivoimasta rokotettiin pallo tylysti vastustajan verkkoon Tapani Uotilan toimiessa viimeistelijänä. Muita Lujan tehomiehiä olivat Jarkko Ottman 1+1, Riku Kuiri 1+1, Jarno Ilomäki 1+0 ja Janne Ilomäki 0+2.

Päivän jälkimmäiseen peliin lähtökohdat olivat kutkuttavat. Vastassa tulisi olemaan tähän asti kauden kaikki seitsemän otteluaan voittanut sarjakärki Team Showtime Tampereelta. Kauden avauspelinsä hävinnyt, mutta sittemmin pelinsä raiteilleen saanut ja pelkkiä voittoja napsinut Luja lähtisi ”syksyn finaaliin” haastajana, mutta täynnä itseluottamusta.

Vastustaja Showtime tiedettiin hieman verkkaiseksi, mutta taitavaksi ja hyvin palloa liikuttavaksi kokeneeksi ryhmäksi. Tähän Luja lähti vastaamaan pyrkimällä pelaamaan monipuolisesti, tempoa vaihdellen, ottamalla tilaa ja aikaa pois sekä pysymällä mahdollisimman paljon pallossa.

Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat pelillisesti hyvin tasaisia molempien joukkueiden käyttäessä mainittuja vahvuuksiaan. Luja iski nopeasti avausmaalin, jonka Showtime kuittasi avauserän lopulla. Erän viimeisellä minuutilla Luja joutui vaikeuksiin saatuan lyhyen ajan sisaan kaksi perättäistä jäähyä. Toisen erän alkuun Showtimen vaarallinen yv jauhoi vastustamattoman 2-1 -johtomaalin. Tämän jälkeen alkoi Lujan aktiivisempi paineistaminen, joka tuottikin tärkeän tasoituksen vain muutama minuutti takaiskumaalista Janne Ilomäen iskiessä suoraan velipoika Jarnon syötöstä 2-2 kovan painekarvauksen hedelmänä.

Päätöserään Luja lähti jatkamaan nousujohteista suorittamista aktivoittamalla peliään yhtä. Kolmen minuutin pelin jälkeen se tuotti ensin tulosta vastustajan jouduttua ottamaan pelin ensimmäisen jäähynsä. Kuten päivän ensimmäisessäkin pelissä, myös tällä kertaa yv operoi kliinisen tehokkaasti. Jarkko Ottman alusti ja Tommi Hilden tälläsi 3-2 -johtomaalin. Vielä ei kuitenkaan kokenut Showtime ollut sanonut viimeistä sanaansa. Klassinen pieni herpaantuminen Lujalta ja vastustaja iski pelin nopeasti jälleen tasoihin, 3-3. Luja oli kuitenkin jo haistanut veren huomatessaan, että jalkavuus ja materiaalin leveys kääntävät vaakaa pikku hiljaa kotiin päin.

Ensin Joni Haataja makeasti 4-3, siitä muutama minuutti ja Tapani Uotila kanttaa 5-3. Parin maalin johto ei tässä lajissa ole turvallinen, joten Luja päätti pitää kaasun pohjassa. Kolme minuuttia ennen päätössummeria Ottman taikoo maalin kulmalta 6-3 ja pelikellon edettyä tästä vain kymmenkunta sekuntia, Mika Hippeläinen nousee pakin tontilta ykkössektoriin, johon Tommi Hilden tarjoilee kermaisen rystysyötön. Suoraan yhdellä kosketuksella pallo nuottaan, 7-3 ja kädet kohti kattoa!

SB Lujasta tehopisteille ottelussa pääsivät Hilden 2+2, Ottman 1+2, J.Haataja 1+0, Janne Ilomäki 1+0, Uotila 1+0, Hippeläinen 1+0, Roope Turunen 0+1, Jarno Ilomäki 0+1, Riku Kuiri 0+1.

Maalivahti Joonas Keränen oli odotetun luotettava ja varma päivän molemmissa peleissä.

Lujan syyskauden saldo kahdeksasta ottelusta on siis 7 voittoa ja 1 häviö. Maaliero on komeasti plussalla 45-17. Tämä oikeuttaa sarjataulukon tasaisessa kärkitaistossa piikkipaikkaan, tasapisteissä toisena olevan Showtimen kanssa. Kolmantena vaanii Iku 2 pisteen päässä. 

Matka kauden loppuun on vielä pitkä ja kilpailijat parantavat varmasti. Pitääkseen asemansa, Lujan on tehtävä samoin. Pelit jatkuvat ensi vuoden puolella, 13. Tammikuuta 2018.

Nautitaan matkasta ja kerätään kokemuksia!


Paikallispelin huumaa!

Tulevana viikonloppuna palloillaan ehkä syyskauden odotetuin kierros kun vastaan asettuu aina niin rakas paikallisvastustaja KU-68 Kangasalta. Hietarannan enkelit nähtiin viikonloppuna kolistelemassa mukeja ja sarviaan Sappeessa, joten viimeistely on hoidettu kummassakin joukkueessa samoilla lääkkeillä. Alun perin ottelut oli tarkoitus järjestää lähes megalomaanisina yhden pelin tapahtumina, mutta virallisen tiedon mukaan KU ei saanut kotikylästään haalittua kolmea toimitsijaa yksinkertaisesti millekkään muulle päivälle kuin joulukuun neljännelle. Tätäkin voidaan pitää jo jonkinasteisena saavutuksena, sillä kylän ehdottomasti parhaimpiin puoliin kuuluu paikkakunnan ohittava valtatie Tampereelle.

Lujan ja Ku:n pelit ovat vuosien saatossa olleet tiukkoja sekä tunteikkaita vääntöjä ja samaa on odotettavissa myös tulevasta kamppailusta. Joukkueet ovat tällä kaudella onnistuneet napsimaan ennätystasaisessa sarjassa saman verran pisteitä. Viime kierroksella Lujaa kantoivat joukkueen nuoret tähdet Tapani Uotila, Roope Turunen ja poikien välissä isällisiä neuvoja jakeleva Jarno Ilomäki. Maalinsuulla Lauri Hakala pelasi kaksi unelmapeliä ja auttoi omalla panoksellaan Lujalle kolme tärkeää sarjapistettä. Viikonloppuna onnistumisia kaivataan myös joukkueen kokeneemmilta sotaratsuilta.

Juttua kirjoitettaessa Lujan kokoonpano on vielä täysi mysteeri. Joukkueen maalivahdit ovat väliviikot vetäneet niin sanottua omatoimista ja maalinpuiden välissä onkin pyörinyt, jos jonkinlaista seppää ja kadun miestä. Valoa tunnelin päässä näkyy Lujan vemppaosastolla kun pitkäaikaispotilaat Riku-Markus Kuiri ja Markus Hilden saatetaan nähdä viikonloppuna tositoimissa. Kummankin kuntoa tarkastellaan päiväpäivältä ja lopullisen peliluvan polvivammasta toipuvalle Kuirille antaa joukkueen lääkäri M. Ristiharju. Sen sijaan ikävämpänä asiana pelaaja-valmentaja Tommi Hilden on joutunut kurinpidollisista syistä pudottamaan kokoonpanosta joukkueen runkopakit Erkki Hyökin ja Vesa Vierikan, harjoituksissa sattuneen selkkauksen takia. Myös joukkueen tehokkain puolustaja Sampo Köppä, on ilmoittanut ettei viitsi näin kovilla pakkasilla lähteä ajelemaan Kangasalaa kohti.

Päivän toisessa kamppailussa Luja kohtaa niinikään tutun vastustajan, silloin vastaan asettuu LFT Lopelta. LFT on tällä hetkellä sarjassa toisena, pisteen edellä Lujaa, joten tästäkin pelistä on tulossa varmasti vauhdikas ja tasainen. LFT on voittanut aiemmista kamppailusta kaksi ja Luja puolestaan yhden, näin ollen LFT:Tä voidaankin pitää ennakkosuosikkina ottelussa.

Mikäli et sunnuntaiaamuna keksi muuta kuin availla joulukalenterin luukkuja, niin saavu paikalle seuraamaan laadukasta salibändy viihdettä. Pelipaikkana Pitkäjärven koulu ja samettinen parketti. Paikallispeli klo 10 ja LFT klo 12.